Media huijaa ja valehtelee

Uskoon liittyvät yhteiskunnalliset asiat
kari
Viestit: 459
Liittynyt: 15 Kesä 2014, 10:01

Media huijaa ja valehtelee

Viesti Kirjoittaja kari » 23 Loka 2015, 07:03

Media tarkoittaa "välittäjää" lähteen ja tiedon loppukäyttäjän välillä. Siksi on tärkeää että tietroa ei vääristellä matkalla.

YLE on veronmaksajien varoilla rahoitettava päämedia Suomessa. Lisäksi on pieni joukko mediataloja, joilla on käsissään käytännössä koko ala. Kaikkia näitä vaivaa halu manipuloida tietoa vasemmistolaisen ideologian mukaiseksi. Pahimpia lienevät YLE ja Sanoma konserni.

Kaikkiin näihin tietoa julkaiseviin ja tietoa kerääviin yhtiöihin pesiytynyt toimittajakunta on pääsääntöisesti vihervasemmistolaista maailmankuvaa tyrkyttävä joukkio, jolle totuudessa pysyminen on mahdotonta. Eikä siihen edes pyritäkään. Tärkeintä on valheellisten utopioiden ja haaveiden levittäminen.

Kyseessä on Suomen kannalta erittäin vaarallinen toiminta. Se on täysin verrattavissa nykyisen puoluepolitiikan toimijoiden aiheuttamaan tuhoon.

Mediaa voidaankin pitää välikappaleena paholaisen ja ihmisen välillä, sillä sen tarkoitus on sokaista ihmiset kulkemaan valheilla viihdytettyinä kohti teuraspölkkyä.